Muutosjohtajan ajankohtaista

1.4.2008
Kuka päättää uudesta organisaatiosta?

Uuden Kouvolan hallinto-organisaatiosta päättää uuden kaupungin valtuusto. Valtuusto perustaa organisaation ja virat ja ne myös aikanaan täyttää. Kuntajaon muutos tekee menettelystä normaalista poikkeavan.

Kuntajakolain 29 §:n mukaan uutta kuntaa varten on kuukauden kuluessa siitä, kun kuntajaon muutos on määrätty, asetettava järjestelytoimikunta. Järjestelytoimikunta huolehtii kunnan hallinnon järjestämistä koskevista valmistelutehtävistä "siihen saakka, kunnes kunnallisvaalien tulos on vahvistettu ja kunnanhallitus valittu." Käytännössä (va) järjestelytoimikunnalla on keskeinen rooli uuden kunnan organisaation rakentamisessa. Se tekee valmistelua koskevia päätöksiä, mm. hallinto-organisaatiota, virkojen perustamista ja virkojen täyttöä koskevat esitykset uuden kaupungin toimielimille. Käytännössä organisaatio on rakennettava ja vakanssit täytettävä jo tämän kevään ja kesän aikana, jotta valtuustojen hyväksymän hallinnon ja palvelujen järjestämissopimuksen velvoitteista (mm. henkilöstön sijoittaminen elokuun loppuun mennessä) voidaan suoriutua.

Valmistelu- ja päätöksentekoprosessi on samanlainen myös muilla kuntaliitospaikkakunnilla. Uuden Kouvolan osalta vaikeusastetta lisää kuitenkin se, että on päätetty perustaa kokonaan uusi kunta. Tässä tilanteessa ei ole "emokuntaa", jonka jo toimivaan organisaatioon uudet tai muuttuvat vakanssit voitaisiin perustaa. Sisäiseen tilaaja-tuottaja -toimintatapaan perustuva organisaatio joudutaan rakentamaan alkutekijöistään. Aikataulussa ja yhdistymissopimuksen tavoitteissa pysyminen vaatii kovaa työtä, hyvää yhteishenkeä ja poliittisten ryhmien vahvaa yhteisymmärrystä.

Lauri Lamminmäki
muutosjohtaja

 

Kouvolan kaupunki / Kouvola 2009 -projekti - puh. 020 61 511 - kouvola2009@kouvola.fi - Torikatu 10, PL 85, 45101 Kouvola