Seppo Porkka, projektipäällikkö Kouvola 2009-projekti

Suuri suunnitelma toteutuu!

Seppo Porkka - Mukana muutoksessa 28.3.2008

On päästy alkuun! Ratkaisevat päätökset kuntien valtuustoissa on tehty ja menestymisen edellytykset on luotu, mikäli se kuntarakenteesta riippuu.

Muutoksen tarve tiedostettiin jo yli viisi vuotta sitten, jolloin ryhdyttiin valmistelemaan sopimusta kuntien yhteistyön lisäämisestä ja syventämisestä. Se ns. Suuri Suunnitelma tähtäsi kuntarakenteen muutokseen yhteistyön kautta, koska tiedettiin, ettei kunnissa ollut siinä vaiheessa vähäisiäkään valmiuksia kuntien yhdistämiseen.

Vaikka Suuren Suunnitelman puitteissa valmistellut yhteistyön toteuttamishankkeet eivät toteutuneetkaan, valmistelu osoitti sen, että pelkällä yhteistyöllä ei kokonaisuuksia ratkaista, eikä saavuteta niitä toiminnan edellytyksiä, joita seudun elinvoimaisuuden parantaminen ja palvelujen tuottaminen kuntalaisille edellyttävät. Tarvitaan kuntarakenteen muutos.

Näin saatu konkreettinen kokemus yhdessä valtakunnan tasolla käynnistetyn samaan lopputulokseen pyrkivän PARAS-hankkeen kanssa edesauttoivat kuntia tekemään päätöksen, jonka mukaan tehdään selvitys kuntien yhdistämisen ja yhteistyön syventämisen eduista ja haitoista.

Hyvin pian selvitystyön käynnistyttyä selvisi, että yhteistyön tie on loppuun kuljettu ja selvitystyö painottui kuntien yhdistämiseen tavoitteenaan uusi kunta, joka kykenee saamaan alueen väestökehityksen positiiviseksi, turvaamaan palvelujen saatavuuden ja laadun, kuntatalouden vakauden ja demokraattisen päätöksenteon vahvan peruskunnan puitteissa.

Kunnille itsenäisyydestään luopuminen on kova juttu, mutta muuttuvassa maailmassa kuntalaisten palvelujen turvaaminen edellyttää myös kovia ratkaisuja. Vuoden 2007 lopulla kunnissa tehdyt yhdistymispäätökset olivat sekä oikeita että välttämättömiä. Ne eivät sinällään tuo lisää rahaa, ei työpaikkoja, eikä paranna palveluja, mutta näin luodaan paremmat edellytykset muutoksen kautta vaikuttaa kuntalaisille tarjottavien palvelujen tuottamiselle.

Muutos vie aikaa ja vaatii kovaa työtä. Työ on käynnistetty luonnollisestikin valmistelemalla uuden kunnan hallinnon ja palvelujen järjestämistä. Työ jatkuu melko pitkään vielä 1.1.2009 jälkeenkin.

Onnistumisen edellytyksiä sille ovat rakentava yhteistyö, maltti ja kaikilta eri tahoilta saatava tuki työtä- ja päätöksiä tekeville. On siis päästy hyvään alkuun. Ja lopputuloksena syntyy demokraattisesti toimiva, monipuolisen elinkeinorakenteen omaava, elinvoimaisen vahva ja kilpailukykyinen

KOUVOLA – Kymijoen kaupunki.




 

Kouvolan kaupunki / Kouvola 2009 -projekti - puh. 020 61 511 - kouvola2009@kouvola.fi - Torikatu 10, PL 85, 45101 Kouvola