Etusivu / Uusi Kouvola / Mukana muutoksessa / Arja-Maarit Rokka

Näköalapaikalla nuorten elämässä

20.10. 2008 Mukana muutoksessa
Arja-Maarit Rokka, Anjalankosken Walkers ry:n puheenjohtaja


Haluan haastaa tulevan Kouvolan lasten vanhemmat, päättäjät ja muut aikuiset kurkistamaan mitä lapsillemme ja nuorisollemme kuuluu juuri tänään. Olen Itse neljän aikuisen lapsen äiti, kahden biologisen sekä avomieheni pojan että edesmenneen siskoni pojan kakkosäiti. Koen saaneeni olla etuoikeutettu jo kymmenen vuotta toimiessani Walkersissa vapaaehtoisena sekä psykiatrisena sairaanhoitajana päihdetyössä. Olen päässyt seuraamaan nuorten elämää näköalapaikalta. Aiemmin työskennellessäni tuntiopettajana ja ollessani puoli vuotta Viipurissa ja Pietarissa käynnistämässä katulapsi-projektia, ajattelin, että meidän nuorisomme on onnellisessa asemassa saadessaan syntyä Suomeen. Ajatukseni ovat hieman muuttuneet noista ajoista. Onneksi kuitenkin valtaosalla nuoristamme asiat ovat hyvin. Vanhemmat ovat kiinnostuneita lasten ja nuorten asioista. Mielestäni suurin osa lapsista ja nuorista saa osakseen rakkautta ja rajoja, mutta mukaan mahtuu myös heitä, joita voisin kuvata ”Suomen katulapsiksi”. Ilmiö näyttäytyy meillä kuitenkin hieman erilaisena kuin Venäjällä. Lapsilla ja nuorilla on kyllä koti ja vanhemmat, mutta välittämien on puutteellista, syystä tai toisesta.

Walkers- yhdistys on toiminut maassamme vuodesta 1990, jolloin Aseman Lapset ry perustettiin Helsingissä. Yhdistys on poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton valtakunnallinen järjestö. Sen jäsenet ovat nuoriso-, sosiaali- ja terveysalan edustajia. Järjestön tavoitteena on saada aikaan henkilökohtainen ja toimiva vuorovaikutus aikuisten ja nuorten välille. Aseman Lapset ry:n perustehtävä on edistää nuorten tervettä kasvua ja ehkäistä syrjäytymistä, väkivaltaa, rikollisuutta ja päihteiden ongelmakäyttöä. Järjestö pyrkii kehittämään lasten, nuorten ja perheiden sekä koko yhteiskunnan hyvinvointia.

Toimintaa on jo kahdeksallatoista paikkakunnalla ympäri Suomea. Yksi aktiivisimmista on Anjalankosken Walkers ry, joka täytti viime vuonna 10-vuotta. Ensimmäinen nuorisokahvila avattiin Inkeroisiin 1998. Vapaaehtoisia aikuisia oli silloin kahvilaa pyörittämässä ja kadulla partioimassa noin kaksikymmentä. Vuonna 2000 Anjalankosken Walkers laajensi toimintaansa enemmän ehkäisevän päihdetyön suuntaan. Anjalankosken nuorisotyö, niin kaupungin, kolmannen sektorin, kuin yritystenkin osalta on valtakunnallisesti hyvällä tasolla. Siitä osoituksena nuorisotyö on palkittu sisäministeriön kuntaosaston ”Kunnat kunniaan” -projektin ensimmäisellä palkinnolla vuoden kehittämistekona Helsingissä Säätytalolla joulukuussa 2001.

Walkersin toimintamuotoja ovat mm. Umpitunneli, seitsemäsluokkalaisten Ryhmäyttämispäivät, yhdeksäsluokkalaisten Vapaus on vastuuta -päivät, Koulu-Walkers Sippolassa, erilaiset konserttitapahtumat nuorille, katupartiointi discojen ulkopuolella sekä koulun päättäjäispäivien iltoina, vuoden kasvattajavalinta ja nyt uutena toimintamuotona liikkuva Walkersbussi. Ongelmaksi on muodostunut vapaaehtoisten aikuisten saaminen toimintaan mukaan. Tällä hetkellä bussitoimintaa pyörittää joka toinen viikko 6 vapaaehtoista aikuista. Lisää vapaaehtoisia tarvittaisiin kipeästi, jotta toiminta voisi jatkua ja laajentua joka viikkoiseksi.

Walkers toimii jäsenmaksu- ja lahjoitusvaroin. Anjalankosken kaupunki on esimerkillisesti tukenut toimintaamme, paitsi rahallisesti, myös antamalla ammattilaisten työaikaa käyttöömme. Anjalankosken seurakunta on rahoittanut toimintaamme alusta asti vuosittain. Erilaiset yritykset ja yhdistykset antavat lahjoituksia silloin tällöin. Viimeisimmän lahjoituksen kävimme 16.10.08 noutamassa juhlallisin menoin Sippolan koulun oppilashuollon taksvärkkituotosta, joka kokonaisuudessaan lahjoitettiin Walkersille. Rehtori kertoi puheessaan, että oppilaat halusivat lahjoittaa tuoton edesmenneen kouluterveydenhoitajan ja Walkersin pitkäaikaisen puheenjohtajan Anne Heinän muistoksi. Anne Heinä toimi aktiivisesti lasten ja nuorten parissa niin työssään, kunnallispolitiikassa kuin vapaa-ajallaan. Hän sai luotua valoisalla ja avoimella persoonallaan välittömät suhteet nuorisoon, vanhempiin ja yhteistyökumppaneihin.

Luovun puheenjohtajan tehtävästä ensi vuonna, mutta Walkersin toiminta on lähellä sydäntäni ja tulee jatkossakin kuulumaan elämääni. Haluan kiittää kaikkia yhteistyökumppaneita, tukijoita ja ennen kaikkea aktiivisia vapaaehtoisia antamastanne työpanoksesta. Toivon ja uskon, että arvokas työ nuorten parissa saa uuden Kouvolan syntyessä nykyistä enemmän tukijoita ja vapaaehtoisia mukaan toimintaan. Ensivuonna Walkersin puheenjohtajana toimii Hanna Vilkki.

Lämpimin syysterveisin Arja-Maarit Rokka

 

Kouvolan kaupunki / Kouvola 2009 -projekti - puh. 020 61 511 - kouvola2009@kouvola.fi - Torikatu 10, PL 85, 45101 Kouvola