Kunnallisvaalit 2008
Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa 26.10.2008 valittiin uudet valtuuston jäsenet 1.1.2009 syntyvälle uudelle Kouvolan kaupungille.
Vuoden 2008 kunnallisvaaleissa valitaan valtuutetut 1.1.2009 syntyvälle uudelle Kouvolan kaupungille, joka muodostuu Anjalankosken, Elimäen, Jaalan, Kouvolan, Kuusankosken ja Valkealan kunnista.
Kun kuntajako muuttuu vuoden alusta, toimitetaan sitä edeltävänä vuonna kunnallisvaalit jo uutta kuntajakoa noudattaen. Keskusvaalilautakunnan asettaa järjestelytoimikunta ja lakkautettavien kuntien nykyisillä keskusvaalilautakunnilla ei ole roolia syksyn kunnallisvaaleissa.
Uusi Kouvolan kaupunginvaltuusto muodostuu ensimmäisenä valtuustokautena 75 valtuutetusta ja seuraavana 59 valtuutetusta kuntalain säädösten mukaisesti.
Ensimmäisellä vaalikaudella kaupunginhallitukseen valitaan 15 jäsentä, joista vähintään yksi kustakin yhdistyvästä kunnasta ja lautakuntiin tarkastuslautakuntaa, maaseutulautakuntaa, aluelautakuntaa ja keskusvaalilautakuntaa lukuun ottamatta 13 jäsentä.
Lakkaavissa kunnissa on yhteensä 43 äänestysaluetta, joista Kouvolassa 9, Kuusankoskella 8, Anjalankoskella 7, Valkealassa 10, Elimäellä 7 ja Jaalassa 2.
Lisätietoja vaalien toimittamisesta saa Kouvolan keskusvaalilautakunnalta seuraavista puhelinnumeroitsa (05) 8296 11, (05) 2804 11 tai tai gsm 040 482 1766.
Ennakkoäänestyspaikat
Vaalipäivän äänestyspaikat
Keskusvaalilautakuntaan on valittu 5 varsinaista ja 5 varajäsentä.